Kansakuntamme on järkyttynyt.
Kansa on suunniltaan, sillä Antero Mertaranta tulee selostamaan vain ja ainoastaan kahdessa ilmaiskanavalla näytettävässä ottelussa. Kanava on kaiken lisäksi naisten kanava AVA. Se on järkyttävä tieto, se on karmistuttava tieto, joka on herättänyt jo kansanryhmän MTV3:sta, Bonnieria, ihmiskuntaa ja maailmankaikkeutta vastaan. Eihän tällaista voida selvin päin sulattaa! Mitä tämä sitten tarkoittaa? Joudummeko kuuntelemaan sekundaselostajia kuten taivaisia ja saukkosia, eikä meidän KOKO kansan Anteroa? Kyllä, ja hyvä niin.
Ovatko MM-kisat profiloituneet yhteen mieheen?
Ovat. Antero Mertaranta on sementoinut asemansa suomalaisessa urheilu- ja kulttuuriperinteensä jo sellaisella voimalla, että kyseinen sementti on kuivanut jo viimeistään kevään 1995 jälkeen. Ja alkanut rapistua. “Mertsi” herättää tunteita, ilmeisimmin kuitenkin enemmän myönteisiä kuin kielteisiä tunteita, joka tulee ilmi Iltalehden äänestyksessä (~90% haluaisi häntä kuulla ilmaiskanavilla) . Häntä pidetään “suomalaisuuden tulkkina”, vähän kuten Kari Tapiota ja… joita kuita muita. Sen ymmärtää hyvin, sillä suomalaisuuteenhan kuuluu olennaisesti helvetinmoinen hehkuttaminen, mukahauskat vitsit ja catchphraset.
Onko aika muutokselle?
On. Mertarannan ura valtakunnan kärjessä jääkiekkoselostajana on kohta kestänyt kaksi vuosikymmentä. Aika kuitenkin alkaa ajaa hänestä vääjäämättä ohitse, vitsit eivät naurata, koska ne on kuultu noin kuuteen kertaan aiemmin ja aiemmin mainitsemani helvetinmoinen hehkuttaminen alkaa tuntua myötähäpeälliseltä. Myönnän, että saatan olla yksin mielipiteeni kanssa, mutta en ihmettelisi vaikken olisi. Suomessa on tuloillaan hyviä jääkiekkoselostajia, jotka ovat jo tällä hetkellä loistavia, kuten Nelosen kaksikko Jani Alkio ja Antti Mäkinen.
Muutos ei ole pahasta, jos vain sellaiselle annetaan mahdollisuus.
Ei kai muuta.
On riskialtista pyöriä koneella, kun samaan aikaan voisin pedata itselleni maalintekopaikkaa tulevaisuuden hyökkäysalueella, B-pisteiden välissä. Lukion lukuloma, mikä on sinällään väärä nimike, koska a) lomasta ei ole tietoakaan ja b) SoMen ja kaikkien muiden hienouksien seurauksena lukuaika menee persheilyyn koneella, on käynnissä. Jos joku ei ole sitä vielä tiennyt.
Lukuloma on liian pitkä. Se on aivan liian pitkä itselle, sillä helposti tulee ajatus, kuinka “kaukana” kirjoitukset vielä ovatkaan, ja vähän kepeämmin lukee ensimmäiset päivät, joista koostuu ensimmäset viikot ja sitten ensimmäinen paniikki, kun ensimmäinen kirjoituspäivä stalkkaa sinua ikkunasta ja koputtaa ovelle. Jos lukuloma olisi kolmen ja puolen viikon sijaan kaksi viikkoa, ei tulisi kuuloonkaan, että kirjoittaisin asiasta blogiviestiä parhaimpaan lukuaikaan – vaan nokka olisi kiinni kirjassa – sopivan lukuetäisyyden päässä.
Olen laiska. Olen osa sukupolvea, joka tunnetusti on saanut kaiken aiempia sukupolvia helpommin. “Kun minä olin nuori, ei ollut Twittereitä, eikä Facebookkeja, eikä YouTubeja, eikä Spotifyta… eikä… eikä… mitään muutakaan. Larry King kuitenkin oli”. Kun kolme vuotta lukiossa on mennyt 75% tuntiaktiivisuudella ja 25% kertauksella, voi hyvinkin päätellä, miltä kymmenen kirjan lukeminen kolmeen viikkoon tuntuu – hienolta. Vitun hienolta. Joten OPS, it’s your fault that I’m not going to success! Psykologisesti puolustaudun defensseillä – ei se minun vika ole, että olen laiska ja saamaton, opintosuunnitelma on vain luotu vääränlaisille ihmisille #provo.
Rönsyily on ajan sana, ja sitä myös tässä blogiviestissäni hyödynnän. Jos opintosuunnitelma olisikin sellainen, että YO-kirjoitukset olisi kuudessa osassa, jokaisen syys- ja kevätkauden päätteeksi kirjoitetaan joku aine, se voisi toimia kenties paremmin. Jos yhtä ainetta tankataan ensimmäisenä vuonna, jotain toista seuraavana and so on and so on, lukemisella kertaaminen ei ole niin ylitsepääsemätön homma kuin mitä se nyt on. Pahimmillaan kurssista on kulunut aikaa noin kaksi vuotta ja viitisen kuukautta, joten on hyvin todennäköistä, että aivan kaikki asiat eivät ole kirkkaimpana mielessä.
Kertaus on opintojen äiti.
Mutta olen mies.
Avainsanat: laiskuus, lukio, OPS, saamattomuus
Peruskouluvuosia pidetään nuoren kannalta kriittisimpinä. Ja tietenkin allekirjoittanut sai tuntea nahoissaan sen, kuinka kriittisiä ne nuoruusvuodet todellakin ovat. Vuodet alkaen kolmannelta luokalta aina peruskoulun loppuun asti olivat äärimmäisen henkisesti kuluttavia ja raskaita. Muistan hyvin, kuinka hieno tunne oli herätä, kun tiesi kouluun mennessä joutuvan kiusatuksi. Mollatuksi, nolatuksi, haukutuksi ja kaikkine sivujuonteineen. Vaikka kuinka asiaa koittaa tarkoituksella unohtaa, se on ja pysyy osana minussa. Muistot eivät katoa, ihminen ei palaa ennalleen, hän voi vain koittaa eheytyä. Se on fakta. Ei mahda mitään.
Kun peruskoulusta maailmalle lähdin, lähinnä lukioon, muistan kuinka ahdistava paikka uusi ympäristö oli. Kaikki olivat outoja ja mietin kuinka tulee käyttäytyä. Kun tarpeeksi miettii asioita, kuten miltä näyttää toisen silmissä, syntyy ylikontrolloimisen kierre, mikä heijastuu kaikkeen mahdolliseen. “Miltä minä nyt näytän, kun syön”, “Näytän heistä iljettävältä, kun syön”, “Näytän heistä iljettävältä, kun olen olemassa.” Nuo olivat varsin arkipäiväisiä ajatuksia lukion alkuun. Kaverisuhteita, kiitos hiljaisemman luonteeni (+ “ollaan sitten hiljaa, kun ei se suun avaaminen aiemminkaan auttanut”), ei paljoa syntynyt, ja kiitos peruskouluvuosien, kaverisuhteet paikkakuntalaisiinkin samassa lukiossa olivat varsin – niin ja näin.
Yksi hälyttävimmistä seurauksista, mitä kiusaamisesta voikin tulla, on se, ettei vain kerta kaikkiaan uskalla mennä tiettyihin paikkoihin. Saattaa suunnitella etukäteen, mitä reittiä menee, missä käy kaupassa, ja toivoo sormet ristissä, ettei sinne vain sattuisi joku ihanaisista kiusaajista eksymään. Vastavuoroisesti, eihän kiusaaja itse sellaisia tekijöitä ajattele, hän vain menee S-Marketiin tai Teboilille ilman, että ajattelee mielessään, voisiko siellä joku tulla vastaan. Pelon oppiminen ja itsensä tarkoituksellinen feidaaminen ympäristöstä harvemmin tulevat julkisuuteen, kun kiusaamisesta puhutaan. Puhutaan vain siitä, miten kiusaamista pyrittäisiin estämään ja siinäkin kustaan niin antaumuksella.
Itseironia ja itsekriittisyys ovat pelottavan lähellä toisiaan, jossain vaiheessa vain huomasi dissaavansa itseään joitain viihdyttääkseen. Siihen asti, kunnes tajuaa, että ei olekaan itseironinen, vaan ainoastaan vihaa itseään ja kaikkea, mitä tekee. Takaiskut ovat äärimmäisen dramaattisia, kaikki otetaan itseensä, vaikkei todellisuudessa olisi syytäkään. Tänäkin päivänä, se on hyvin yleinen asia minulle.
To be continued… Some day
Avainsanat: kiusaaminen, seuraukset
What’s up?
Ceiling. (tribuuttina Kuustosen Mikolle. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Ja tehän ymmärrätte)
Jepskukkuu, back to business, blogi palailee jonkin aikaa jatkuneen horrostelun jälkeen.
—
Tänään kuulin radiosta mainoksen. Se on varsin perinteinen syy saada itselleen aggression pintaan, mutta tämä kyseinen mainos iski aivan uudella tavalla. Omalla naivuudellaan se ärsytti suunnattomasti. Mahtoi olla jokin uusin kampanja, jolla pyritään estämään lasten haitallista netinkäyttöä. Ja ne kampanjathan ovat aiemminkin toimineet niin pirun hyvin.
Pieni googletus, kuten jokaiseen ongelmaan on ratkaisuna, paljasti kyseessä olevan Tietoturvaviikon virallinen kampanja, jonka tunnuslauseena on “yhdessä verkossa – turvallisesti”. Jep, voin sieluni silmin nähdä, kuinka murrosikäinen nuori ja “se maailman typerin vanhempi”, murrosikäisen mielestä, yhdessä seilaavat interwebin valtamerellä. I can see it happening. I really, really do!
Kuulemma voisi yhdessä laatia pelisäännöt ja voisi valvoa, millä sivuilla käydään ja myös VOISI asettaa rajat, mitkä sivut näille pienille kullannuppusille OLISIVAT kiellettyjä. Siis ette saisi käydä siellä. Pullanmössökonditionaali on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Voisitteko te ystävällisesti luopua ydinaseestanne? Ai ette. No yritimme kuitenkin. Naivismi. Tarttuva tauti.
Sanotaan, että yritys on parempi kuin ei yritystä lainkaan. Ja tavallaanhan se on totta, myönnän sen, mutta eikö tässä olla opittu, tai pikemminkin ei olla opittu, että nuoreen valistuskampanjat eivät uppoa. Oli sitten kyseessä koulukiusaamisen ehkäiseminen tai nettinaivismin vähentäminen, niin tulos on aina sama. Kaunis idea, propsit siitä. Tulos nolla, menkää itseenne.
Mitä tässä ajan takaa on se, ettei tällaiset “kaunis ajatus, kaunis toteutus” -kampanjat tee paskankaan vertaa suuntaan taikka toiseen. Koulut eivät osaa hyödyntää näitä, vanhemmat vielä vähemmän ja nuoriso, johon tämä kaikki kohdistetaan on EVVVK-linjalla liikkeellä. Sinne taas haaskattu hyvää kampanjarahaa toimimattomiin valistuksiin.
Asia, joka toimii on pelottelu. Sitä vain ei käytetä, sillä “ne (nuoret) voivat saada traumoja”. Huoh. Onko se sitten parempi, että naiivi valistus johtaa traumaattisiin tapahtumiin kuin se, että käytettäisiin elävän maailman esimerkkejä siitä, kuinka varomattomuus internetissä kompastuu? Sitähän minäkin.
Hyvä idea, huono toteutus.
Ja me ollaan vieläkin sivistymätöntä sakkia.
Paras valistusaika on mennyt jo 300 vuotta sitten, nuff said.
Avainsanat: system has failed us, tietoturvaviikko, TTV, valistus
Eilisestä maikkarin vaalitentistä viimeisen 15 minuuttia sivusilmillä ja tämänpäiväisen tentin pari ensimmäistä minuuttia alusta.
Sepä siitä.
Ei vain kerta kaikkiaan jaksa.
Onneksi tämä loppuu kohta.
Avainsanat: Haavisto, Niinistö, Vaalit 2012
Jälkikatkua, jälkilöylyjä, jälkipeliä ja muita vähemmän kivoja asioita. Presidentinvaaliehdokkaista Pekka Haavisto jakaa ihmisten mielipiteet, niin puolesta kuin vastaan. Samoin tekee Niinistö. Kuten kaikki muutkin ehdokkaat. Jokaisesta varmasti löytyy jotain pahaa sanottavaa ja niin suvaitsevaisia kuin joidenkin ehdokkaiden taustajoukot ovatkin, niin vastaehdokkaiden mustamaalaaminen EI ole suvaitsevaisuutta. Mielipiteet ovat kuin perseenreikiä, jokaisella on omansa ja muiden haisevat. Joten annetaan niiden olla.
Mitä vittua oikeasti? Voiko toisen seksuaalinen suuntautuminen oikeasti kiinnostaa niin paljon, että olette suurinpiirtein valmiina muuttamaan Ruotsiin sen takia, jos maahamme sattuisi tulemaan homoseksuaali presidentti? Eikö siellä ollutkaan suuriosa samanhenkisiä ihmisiä, kuten tämä stereotypinen yleistys oli? Tasapuolisuuden nimissä vastapuoli (fihriinit) ottaa nokkiinsa siitä, kun Väyrysen vaalimainoksessa sanotaan talossa olevan isäntä ja emäntä. ”Kyllä talossa pitää olla isäntä & emäntä, isäntä & isäntä, emäntä & emäntä, isäntä & avopuoliso, emäntä & avopuoliso, avopuoliso & avopuoliso, yh-emäntä, yh-isäntä”. Are you happy now? Onko pakko ylireagoida kaikkeen? ”Mummot kääntyy haudoissaan, jos Haavistosta tulee presidentti”.
On se hienoa, kun poliitikkojen taustajoukot tekevät sen likaisen työn, jota loanheitoksikin jossain päin maailmaa kutsutaan. Koska on tekopyhää ajatella, että liberaalit tuomitsevat konservatiivien mielipiteet ja vice versa, samalla kun liberaalit omaa suvaitsevaisuuttansa markkinoivat. Sillä vaikka se hullunkuriselta kuulostaakin, toisella osapuolella on varmasti argumentteja asioidensa puolesta tai vastaan. Argumentti on argumentti ja arvokas, KUNHAN sillä on sisältöä. Mutta jos argumentointi menee tasolle ”No ne porvaripellet” tai sitten ”Ne viherpiipertäjät”, se ei palvele yhtään ketään. Homokortit eivät palvele, eivätkä liiemmin rasistikortitkaan. Rauhanomaisuus ja asiallisuus FTW, räyhäämällä mitään ei saada aikaan.
Presidentinvaalit ovat, kuten monesti todettu, henkilövaalit – ja nyt ne kulminoituvat kahteen ihmiseen. Jos vain joku kykeneekin olemaan siten, ettei tämä mediahäly vaikuta äänestymiskäyttäytymiseen, propsit siitä. Itselleni oma ehdokas on ollut selvä jo pitkään ja olettanen, että tämä mediahäslinki ei tule muuttamaan sitä suuntaan taikka toiseen.
Mutu-tuntumalla pääsee jo pitkälle, ei näistä tarvitse liian suurta numeroa tehdä.
Avainsanat: Haavisto, kohu, kokoomus, Niinistö, rasismi, SOME, suvaitsevaisuus, vaalit, Väyrynen, vihreät
Kutsutpa sitä sitten antijytkyksi, vai miksi ikinä tahansa – oli tämäniltainen vaalitulos huomiotaherättävä suomalaisen politiikan ja suomalaisen yhteiskunnan tämänhetkisen tilasta. Viimekeväinen jytky on jo, luojan kiitos, unohdettu ja syvä usko siihen, että kansassamme olisi vielä toivoa suvaitsevaisuuden saralla, on vahvistuva. Kenties emme olekaan tynnyreissä kasvaneita juntteja, vaan äänestimme persuja protestiksi.
Haavisto teki sen, mitä tuskin osattiin odottaa – nousi vihreiden ehdokkaana ohi Pöö-Lipposen, ohi Jytky-Soinin ja lopulta ohi keskustan Paavo “SINÄ veit meidät EU:hun” Väyrysen. Ja se on aivan oikein. Ainoana kivenä kengässä oli vaalien ylivertainen ennakkosuosikki Sauli Niinistö.
Ennakkoäänet laskettua tilanne näytti vielä pahalta – Väyrysen ego oli kuin olikin työntymäisillään toiselle kierrokselle, mutta ilmeisimmin angstimummojen protestiennakkoäänet (pelkäävät kuolevansa ennen äänestyspäivää, joten äänestävät, kuten Suomelle huonoiten olisi) eivät riittäneet viemään Uuno Turhapuro -elokuvissakin esiintynyttä Väyrystä toiselle kierrokselle. Hän ja hänen jalasmökkinsä. Legenda. Tai hasbeen.
En tiedä, kuinka paljon sanallista säilää kehtaa Väyrystä kohden työntää, koska nappasihan Pave Jr. 45,8% kalajokisten äänistä. (Pave Sr – Lipponen, Pave Jr – Väyrynen, Mini-Pave – Ärhis) Surullista mutta totta. Saattaa suututtaa joko Väyrysen tai sitten kalajokiset. Either way, I’m gonna love it!
—
“Mä kyllä lähden Ruotsiin, jos Suomea hallitsee ****”. Näinkin nerokkaan viestin sosiaalisesta mediasta (joka mainittiin YLE:n vaalilähetyksessä vain 354/tunti) löysin Facebookista. Että näin. “Vitsinä” kuulemma heitti, mutta kyllähän vitsissä on totta toinen puoli – suuri osa ovat kuitenkin pohjimmiltaan rasistisia idiootteja, jotka olettavat, että homoseksuaali presidenttinä olisi Suomelle haitaksi. Häpeäisimme häntä ja hän nolaisi kansamme täysin. Mutta ajatellaan asiaa hetki. Mitkä tekijät nolaisivat kansamme täysin? Ensimmäisenä tulee mieleen suomalaiset känniörveltäjät, jotka lienevät suurempi ongelma imagollemme kuin se, että meidän maatamme johtaisi vähemmistöseksuaali. Entäpä suomalaisturistit, jotka aiheuttavat muualla harmia. Ei niitä voi verrata keskenään – homo on homo. Homo ei voi johtaa kansaa, mutta alkoholisti olisi jo kyseisellä statuksellaan kansallissankari.
—
Seuraa hyvin mielenkiintoiset kaksi viikkoa. Tähän asti loanheittoa ei ole kunnollisissa mittasuhteissa edes nähty, mutta eiköhän tässä jotain sähköä saada ilmoille.
Jos ei muuten, niin Väyrynen alkaa syyttää mediapelistä ja syyttä vuoronperään kakkoskierroslaisia salaliitosta, EU-myönteisyydestä, NATO:sta, bensanhinnasta, vitutuksesta, johon voi kuolla ja niin edespäin.
—
Näin.
Avainsanat: ajatelmia, ei hyvin mene, Haavisto, huom. aika 23:19, Lipponen, Niinistö, PS, Soini, suunnittelematonta moskaa, Vaalit 2012, Väyrynen
