Angstiton angsti

Viimein jotain asiallistakin, kenties. Pyörittelin mielessäni ensimmäistä blogiviestiäni ja tartuin yhteen kohtaan siitä. Kyseessähän oli koulukiusaamisesta kertonut viestini ja siitä lähinnä koulujen toimintaa koulukiusaamista vastaan. Sillä tosiasiahan on se, että ne eivät toimi.

Olipa sitten kyseessä ”kiva koulu” tai sitten joku ”vertaissovittelu”, kiusaamisenestokampanjat ovat tuomittuja epäonnistumaan. Yksikään kampanja ei ole päässyt kohteiden, lähinnä kiusaajien, heidän yllyttäjien ja sen harmaan massan, joka antaa kaiken vain tapahtua, ihon alle. Ensinnäkin kiusaajat ovat niin paksukalloisia, että paljon saa vettä virrata Aurajoessa ennen kuin valistus- ja opetustyö tuottaa tulosta. Ja vaikka yksittäinen kiusaamistapaus saataisiinkin kampanjoilla estettyä, ei ole vaikea arvata, etsivätkö kiusaajat itselleen uuden kohteen. Veikata saa. Etsivät, ja kun yksi kiusaajaporukka saadaan kiusatusta irti, niin eiköhän siellä ole jotkut toiset jo ensimmäisiä fyysisen ja henkisen väkivallan toimia tekemässä.

Kiusaajista huomio onkin keskittynyt siihen harmaaseen massaan, joka vain antaa kaiken tapahtua. Ihminen on itsekäs, se ei anna muiden häiritä itseään ja eikä puutu asioihin, koska ensinnäkään hänestä ne eivät itselleen kuulu ja toisekseen, muut saattavat katsoa pahalla, jos joku puolustaakin kiusattua. Antaa vain olla, ettei saa kiusaajalaumaa itsensä kimppuun.

Hälyttävintä lienee se, että ihmiset ympärillä ovat huomanneet kiusaamistapauksen, huomanneet sen vaikuttavan kielteisesti toimintaympäristöön ja yleiseen ilmapiiriin, huomanneet kuinka kiusattu kärsii, mutta mitäpä olivatkaan tehneet asian eteen. Not a damn thing! Mistäkö tiedän tällaisen esimerkin, sitä saa kukin miettiä omalla kontillaan. Ajatella, eivät ole tehneet mitään asian eteen. Harmitelleet vain mielessään ja antaneet kiusatun itsetunnon hajota pala toisensa jälkeen entistä pienempiin ja pienempiin palasiin. Jos olisivat puuttuneet asiaan ajoissa, kenties maassamme olisi yksi kiusaamistapauksen seurauksena traumatisoitunut ihminen vähemmän. Mutta nope.

Kyseiseen tapaukseen käytettiin versoa (nerokas lyhenne, eikös), mutta kiusaaminen jatkui aina vain. Ehkä taukoja tuli, mutta ei auttanut, uudelleenkäynnistys tuli yllättävänkin nopeaan tahtiin. Herääkin kysymys, millainen toimiva koulukiusaamisenesto-ohjelma olisi.

Tuntuu siltä, että vanhemmat ovat siirtäneet lastensa asennekasvatusta enemmän ja enemmän kouluille, mikä saattaa pitääkin paikkaansa, kun vanhemmat ovat entistä vähemmän kotona. Ja kun ovatkin kotona, saattavat palvella negatiivisesti lapsiaan tarjoamalla heille stereotyyppisiä ja ennakkoluuloja herättäviä ajatuksia erilaisista ihmisistä.

Toimivan kampanjan pitäisi alkaa niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista, ja eikä vain riittäisi, että sitä jankattaisiin koulussa, vaan sen pitäisi näkyä myös vapaa-ajalla, vanhempien moraalisaarnoissa ym. asioissa, sillä faktahan on se, että Suomi on loppupeleissä suvaitsevainen maa, vaikka negatiivista suhtautumista erilaisiin ihmisiinkin onkin olemassa. Jossain siellä syvällä löytyisi se suvaitsevaisuuden siemen, josta kasvettaisiin vapaamielisempään Suomeen.

Vaikeaahan se tulee olemaan, mutta ilman tavoitteita, mikään ei muutu miksikään.

kiusaaminen, kiva koulu, koulukiusaaminen, väkivalta, yhteiskuntakritiikki, ym