Joulu on kristillinen juhla. Ja paskat. Joulu on ihmisten tekopyhyyden huipentuma, joka omalla kaupallisuudellaan on ajanut hyvää vauhtia ohitse muka niin kristillisestä juhlasta. Jos se ikinä kristillinen on ollutkaan. Enkä tiedä, onko se hyvä vaiko huono asia.
Suuri miinus (ei Joulupukin muistikirjan) menee ihmisille itselleen. Olemme edes yhtenä päivänä vuodessa kiinnostuneita muista ihmisistä, käymme haudoilla ja ahtaudumme joulukirkkoihin kuulemaan kauneimpia joululauluja, samoja lauluja viidettätoistatuhannetta kertaa peräkkäin. Entäs mitä teemme sitten niinä muina kolmenasatanakuutenakymmenenäneljänä päivänä? Aivan. Lillumme vain hyvässä olossamme ja läheisistä välittäminen on jo siinä mukavuusalueen rajamailla, usein ulkopuolella. Itsekkäitä paskoja olemme. Individualistinen kulttuuri, for the win!
Ja joululahjat… kuinkahan monta juhlapöydän konvehtirasiaa onkaan taas saatu lahjaksi ”kun ei me osattu ostaa sulle muutakaan” … Ihmiset selvästi ovat hukanneet spontaaniuteensa, jos meillä suomalaisilla joskus sellaista on ollutkaan. Spontaaniuden ja improamisen ihmemaana pitämäni Suomen suurin esimerkkihän on Vedetään hatusta, joka omalla hauskuudellaan on niin sellaista spontaaniuden ja improamisen ilotulitusta, ettei sitä ole nähty varsinkaan alkuperäisessä versiossa. Ihmiset pelkäävät olevansa liian spontaaneja, koska lahjansaajan reaktiota pelätään. Mutta itsestäänselvyyksien saaminen vuodesta toiseen on turhauttavaa, eikä allekirjoittanutta ainakaan haittaisi, jos paketistani löytyisi jotain ”normaalista poikkeavaa”.
Mitä joulusta vielä voisi sanoa? Tietopläjäys teille: joulupukkia ei ole olemassa. There I said it. On vain tyhjiä lompakkoja.
angst, itsekkyys, joulu, joulukirkko, juhlapöydän konvehdit, kirkko, not worth reading, pipebombs, säälittävyys, same old shit, suppilovahverot, tekopyhyys
